Haku
EN
FI | EN

 

Tietoa tuulivoimasta

Ilmasto- ja energiapolitiikka

Kestävä kehitys

Vuonna 1992 YK:n Riossa pidetyssä konferenssissa julisti Norjan pääministeri Gro Harlem Bruntland raportissaan [1] käsitteen “kestävä kehitys”: Nykyisen sukupolven tulee jättää tuleville sukupolville mahdollisuudet tyydyttää tarpeensa yhtä hyvin kuin me.

Vuonna 1987 Nobelin palkinnon saanut taloustutkija Robert Solow muotoili asian seuraavasti: Seuraavalle sukupolvelle tulee jättää se, minkä se tarvitsee saavuttaakseen yhtä korkean elintason kuin meidän sukupolvi, sekä mahdollisuudet luovuttaa heitä seuraavalle sukupolvelle saman verran. Kansainvälinen ja kansallinen energia- ja ilmastopolitiikka perustuu pitkälti Kestävän kehityksen periaatteisiin.

Kansainväliset toimenpiteet

Kioton pöytäkirja ja päästöoikeuksien kauppaaminen

YK:n ilmastosopimuksen tavoite on estää ihmisen toiminnasta aiheutuvat haitalliset häiriöt ilmakehässä. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää nykyisen tietämyksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen voimakasta vähentämistä ja siirtymistä lähes päästöttömän teknologian käyttöön.

Asiaa on lähdetty ratkaisemaan kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa vaiheittain. YK:n ilmastosopimus hyväksyttiin vuonna 1992 ja sitä täsmennettiin Kioton pöytäkirjalla 1997. Kesäkuuhun 2009 mennessä 183 maata oli ratifioinut sopimuksen. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa vuonna 2002.

Kioton pöytäkirja velvoittaa kehittyneitä maita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi) päästöjä yhteensä 5,2 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosina 2008–2012. Tämä sitova yleisvelvoite jaettiin maakohtaisiksi velvoitteiksi, jotka ovat erisuuruisia eri maissa. Parhaillaan on käynnissä Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi vuosille 2013–2020, josta sovittiin joulukuussa 2012 Dohan osapuolikokouksessa. Kioton toisella velvoitekauteen on sitoutunut vähemmän maita kuin ensimmäiselle velvoitekaudelle.

Kioton sopimuksen päästövähennykset voi saavuttaa vähentämällä päästöjä kotimaassa tai joustomekanismeilla. Kioton pöytäkirjan joustomekanismeilla tarkoitetaan projektikohtaista yhteistoteutusta (Joint Implementation, JI) teollisuusmaissa ja puhtaan kehityksen mekanismia (Clean Development Mechanism, CDM) kehitysmaissa toteutettavaa päästöjen vähentämistä varten.

Yhteistoteutushankkeita löytyy pääasiassa siirtymätalousmaista. Pöytäkirjan joustomekanismeihin kuuluu lisäksi päästökauppa (Emissions Trading, ET), jota valtiot - ja useiden osapuolten kannan mukaan myös yritykset - voivat harjoittaa päästöoikeuksilla myöhemmin sovittavien sääntöjen mukaisesti [2]

Joustavilla mekanismeilla tarkoitetaan hankkeita, joilla teollinen maa voi saavuttaa päästövähennyksiä toteuttamalla päästöjä vähentäviä hankkeita, esimerkiksi tuulipuistohankkeen, kehittyvässä tai toisessa teollisuusmaassa. Päästökaupassa ne valtiot, joilla on päästövähennystavoite, voivat ostaa ja myydä päästöoikeuksia. Päästökauppa ohjaa vähennystoimet sinne, missä ne ovat edullisimpia.

Liikenteen ohella energiatuotanto on huomattava päästöjen aiheuttaja ja joutuu “likaaja maksaa”-periaatteen mukaan vastuulliseksi. Näissä olosuhteissa päästöttömän tuulivoiman kilpailukyky kasvaa.

Kioton pöytäkirjan ensimmäisen vaiheen jälkeinen aika

Kioton pöytäkirjan ensimmäinen tavoitekausi päättyi vuonna 2012. Nyt ollaan toisella tavoitekaudella, joka kestää vuoteen 2020.
Kioton toisella velvoitekaudella vuosina 2013–2020 rajoitetaan mekanismien käyttöä. Maat, joilla ei ole velvoitetta toisella velvoitekaudella, eivät voi käyttää Kioton mekanismeja, kun taas toiseen velvoitekauteen osallistuvat maat voivat käyttää heti puhtaan kehityksen mekanismia ja myöhemmin myös yhteistoteutusta ja kansainvälistä päästökauppaa.

Tämänhetkisen näkemyksen mukaan maailmanlaajuiset päästövähennystoimet Kioton pöytäkirjan alla tai sen ulkopuolella eivät riitä pysäyttämään maapallon lämpenemistä alle kahden asteen. Neuvotteluissa uudesta ilmastosopimuksesta pyritään löytämään keinoja, joilla päästövähennyksiä voidaan kiristää jo ennen vuotta 2020, jolloin uuden sopimuksen on tarkoitus astua voimaan.

EU:n ilmasto- ja energiapaketti [3]

Euroopan unionin joulukuussa 2008 hyväksymä ilmasto- ja energiapaketti on käänne EU:n ilmastopolitiikassa. Paketilla EU vahvisti asemansa kansainvälisten ilmastoneuvottelujen veturina, sillä se on tällä hetkellä ainoa teollisuusmaa-alue, joka on sopinut sitovista tavoitteista päästöjen vähentämiseksi. Päästövähennykset koskevat Kioton kauden jälkeistä aikaa ja tulevat siis voimaan vuoden 2013 alusta.

EU sopi yhteisesti, kaikkia jäsenmaita koskevasta velvoitteesta vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä vuoteen 2020 mennessä 20 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Lisäksi tehdyt päätökset linjaavat, miten EU siirtyy tarvittaessa tiukempaan päästövähennysvelvoitteeseen osana kansainvälistä ilmastosopimusta.

Tavoitteena oli sopimuksen mukaan myös lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus keskimäärin 20 prosenttiin EU:n energian loppukulutuksesta. Lisäksi energiatehokkuutta sovittiin lisättävän keskimäärin 20 prosentilla peruskehitykseen verrattuna vuoteen 2020 mennessä. Liikenteen biopolttoaineiden osuus nostettiin 10 prosenttiin. EU:n ilmasto- ja energiapaketin tavoitteita kutsutaan usein 20-20-20 tavoitteiksi.

23. lokakuuta 2014 Eurooppa-neuvosto hyväksyi Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan uudet linjaukset. EU:n kasvihuonekaasupäästöjen sitovaksi vähennystavoitteeksi sovittiin vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Uusiutuvan energian käytön lisäämisen sitovaksi tavoitteeksi sovittiin vähintään 27 prosenttia ja energiatehokkuuden parantamisen osalta vähintään 27 prosentin ohjeellinen tavoite.

Eurooppa-neuvosto palaa ilmasto- ja energiakysymyksiin viimeistään vuonna 2015 pidettävän Pariisin kansainvälisen ilmastokonferenssin jälkeen.

Kansalliset toimenpiteet

Kansallinen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia [4]

Suomi määritti vuoden 2008 pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassaan keinot, joilla Euroopan komission ns. 20-20-20 tavoitteet voidaan saavuttaa. Vuonna 2013 uudistetun ilmasto- ja energiastrategian mukaan Suomen tulee kattaa 38 % energian loppukulutuksesta uusiutuvalle energialla 2020 mennessä [5]. Vuonna 2008 uusiutuvilla energioilla katettiin 28 % energian loppukulutuksesta ja vuonna 2013 31 % loppukulutuksesta.

Uusiutuvan energian lisäystavoitteen saavuttamiseksi on panostettava jokaisen uusiutuvan energian tuotantomuodon lisäämiseen. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian mukainen tavoite tuulivoimatuotannolle on 6 TWh vuonna 2020 ja 9 TWh vuonna 2025.
9 TWh tuulivoimalla tuotettua sähköä vastaan paikasta riippuen noin 3 750 MW rakennettua kapasiteettia.

Lähteet:

1. Report of the World Commission on Environment and Development: Our Common Future
2. Kioton joustomekanismien käyttö Suomen ilmastopolitiikassa: Kioton joustomekanismit -toimikunnan mietintö; sarja9; Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja (vuodesta 1993-2/2004); 2001
3. Tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan kehyksistä 2020-2030
4. Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia, Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 6. päivänä marraskuuta 2008
5. Kansallinen energia- ja ilmastostrategia, 2013