Uutiset

Uusiutuvan energian syöttötariffituet viimeiseltä vuosineljännekseltä(22.4.2014)
Viime vuoden viimeiseltä vuosineljännekseltä syöttötariffijärjestelmän
mukaisia uusiutuvan energian sähköntuotannon tukia maksettiin noin 24,5
miljoonaa euroa, mikä on noin seitsemän miljoona euroa enemmän kuin vuoden
2012 vastaavalta ajanjaksolta.
Tiedote, Energiavirasto

Torkkolaan rakentuu uutta tietä voimaloita varten(22.4.2014)
Vähänkyrön Torkkolaan tulevan tuulivoimapuiston rakentaminen on alkanut.
Pohjalainen

Reposaaren silta avattu liikenteelle Porissa(19.4.2014)
Silta suljettiin torstaina, koska sen vieressä ollut tuulivoimala viottui ja aiheutti vaaraa liikenteelle.
YLE

Ely-keskuksella kädet täynnä pohjalaiskuntien tuulivoimakaavoja(17.4.2014)
Kymmenissä pohjalaiskunnissa vireillä olevat tuulivoimahankkeet ylityöllistävät Etelä-Pohjanmaan ely-keskusta.
YLE

Lumituuli rahoitti uuden voimalahankkeen yleisörahoituksella(17.4.2014)
Joukkorahoitusta kerätty puolessa vuodessa 850 000 euron edestä.
Tiedote, Lumituuli Oy
Kaleva

Vihreät haluaa tuulivoimaloita Helsingin edustalle – ”Isosaari voisi sopia”(16.4.2014)
Helsingin vihreät haluaa, että kaupunki alkaa määrätietoisesti ponnistella tuulivoimaloiden rakentamiseksi Helsingin edustalle.
Helsingin Uutiset

Lämmin alkuvuosi vähensi sähkönkäyttöä 3 prosenttia (16.4.2014)
Alkuvuoden sähköstä tuotettiin tuulella 1,1 prosenttia. Tuulivoimatuotanto kasvoi 76 prosenttia.
Energiauutiset

Tuulivoima on Pihtiputaalle myönteinen mahdollisuus(16.4.2014)
Tuulivoimapuiston rakentaminen ei yhtenä toimena ratkaise Pihtiputaan tulevaisuutta. Mutta se antaa positiivisen viestin ennakkoluulottomasta toiminnastamme ja kehittää kunnan elinkeinopohjaa.
Kotiseudun Sanomat

KS: Konkurssiyhtiö Winwindille löytyi ostaja(16.4.2014)
Konkurssiin viime vuonna mennyt tuulivoimayhtiö on löytänyt vihdoin ostajan Keski-Euroopasta.
Taloussanomat

Uusiutuvan energian ympäristöhaitat ja -riskit hallittavissa(15.4.2014)
Suomessa on ensi kertaa laajasti selvitetty uusiutuvan energian tuotantoon ja käyttöön liittyviä ympäristöhaittoja ja -riskejä.
Tiedote, Ympäristöministeriö

Kelujärven tuulipuiston kaavaehdotus nähtäville(15.4.2014)
Sodankylän Kelujärvelle suunnitellun Palkisvaara-Kannusvaaran tuulipuistohankkeen yleiskaavatyö etenee ehdotusvaiheeseen.
Ilkka

Maaseudulle tuulivoima voi olla elinehto(15.4.2014)
Harvaan asutulle maaseutualueelle tuulivoima on elinehto, näkee Soinin kunnanjohtaja Stefan Sundberg.
Ilkka

Vain päästötöntä energiaa vuonna 2050(14.4.2014)
Vuoden 2050 kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite ei toteudu, ellei lähes koko energiantuotanto ole tuolloin päästötöntä. Näin toteaa ylijohtaja Esa Härmälä.
Energiauutiset

P-P liitto: Valtionosuusuudistusesitys oikeansuuntainen, mutta korjattavaa jäi(14.4.2014)
Pohjois-Pohjanmaan liitto on tyytyväinen, että valtionosuusuudistuksen lopullisessa esityksessä tuuli- ja vesivoimalaitokset jätettiin voimalaitosten kiinteistöveron tasauksen ulkopuolelle.
Oulu-lehti

Ilmastopaneeli: Maailman on nopeasti siirryttävä uusiutuviin energiamuotoihin(14.4.2014)
Ilmastopäästöt ovat kasvaneet nopeasti. Ilmastopaneeli ajaa pikaista siirtymistä uusiutuvan energian käyttöön.
Helsingin Sanomat

Tuulipuiston pohjatyöt edenneet myötätuulessa(13.4.2014)
Siikajoki Tiestön ja tuulivoimaloiden nostoalueiden rakentamistyöt alkoivat Vartinojan tuulipuistoon helmikuun puolessa välissä.
Siikajokilaakso

Kolumni: Putin puhuu bioenergian puolesta(12.4.2014)
"Suomen on pienennettävä ratkaisevasti riippuvuutta venäläisestä energiasta."
Turun Sanomat

Lähes puolet maapallon uudesta sähköstä tulee uusiutuvista lähteistä(12.4.2014)
Lähes puolet eli 44 prosenttia maapallon uudesta sähkön tuotannosta tulee uusiutuvista lähteistä, kuten tuuli-, aurinko- ja vesivoimasta.
Helsingin Sanomat

Tuulimylly jauhaa kymmenesosan Teboilin sähköstä(11.4.2014)
Halssilan Teboilin tuulimylly on Särkän mukaan edelleen ainoa lajissaan Jyväskylässä.
Keskisuomalainen

Espanja leikkaa uusiutuvien tukia (11.4.2014)
Leikkausten arvioidaan kohdistuvan voimakkaimmin tuulivoimatuotantoon, joka menettänee noin 400 miljoonaa euroa.
Energiauutiset

Huso-Pöylän selvitykset viranomaisten hyväksymiä(10.4.2014)
Huso-Pöylän tuulipuistoprojekti on muun muassa Varsinais-Suomen liiton maakuntakaavaehdotuksessa todettu yhdeksi parhaiten tuulivoiman tuottamiseen soveltuvista alueista.
Turun Sanomat

Ely-keskus: Raahen tuulipuistohankkeissa otettava asutus erityishuomioon(10.4.2014)
Vaikutukset ihmisten asumisviihtyvyyteen on otettava erityiseen huomioon Raahen Kopsan tuulivoimalahankkeiden suunnittelussa, linjaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus.
Kaleva

Ikea harppasi uusiutuvan energian perässä Yhdysvaltoihin(10.4.2014)
Massiivisista tavarataloistaan tunnettu ruotsalaisketju Ikea jatkaa investointejaan tuulivoimaan.
Taloussanomat

Ympäristöministeriö: Puolustusvoimat otettava huomioon tuulivoiman sijoittelussa Kymenlaaksossa(10.4.2014)
Ympäristöministeriö on vahvistanut tänään torstaina Kymenlaakson energiamaakuntakaavan.
Kymen Sanomat

Maaseutu kehittyy uudella tavalla(9.4.2014)
"Kun perinteinen teollisuus ja maatalous ovat vähentäneet työvoimaansa, korvaavan toiminnan etsiminen edellyttää ennakkoluulottomuutta."
Maaseudun Tulevaisuus

Kyllästynyt ilmastosynkkyyteen? Lue tämä(8.4.2014)
Luit varmaan “uutiset” viime viikolla. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat nyt kaikkialla ja tilanne vain pahenee, jos jatkamme saastuttamista.
Greenpeace

Oikaisuvaatimus hylättiin Kurikassa(8.4.2014)
Kurikan kaupunginhallitus hylkäsi maanantaina oikaisuvaatimuksen, joka liittyy Pohjanmaan Tuuli Oy:n hankkeeseen Myllykylässä.
Ilkka

Kemijärvi hylkäsi tuulivoimasuunnitelmat(8.4.2014)
Kemijärvi hylkäsi Kangaslamminvaaran-Paloselän ja Kuusi-Mömmövaaran suunnitellun tuulivoimapuistokaavan.
YLE

Lentokoneetkin kalpenevat maailman suurimmalle leijuvalle tuuliturbiinille(7.4.2014)
Koska korkeammalla tuulee enemmän ja tasaisemmin, Altaeros rakentaa leijuvaa tuuliturbiinia, joka tavoittelee maailman korkeimman tuuliturbiini asemaa.
Tekniikka&Talous

Hyvin sijoitetulla tuulivoimalalla ei ole terveysvaikutuksia(5.4.2014)
Tuulivoiman äänen terveysvaikutuksilla pelottelu voi vaarantaa terveyden, kirjoittaja huomauttaa.
Ilkka

Winwindin myynti siirtyi(5.4.2014)
Tuulivoimayhtiö Winwindin konkurssipesän myynti sveitsiläis-hollantilaiselle Business Creation Managementsille on viivästynyt.
Länsi-Suomi

Ilmojen haltijat(4.4.2014)
"Usein ilmastonmuutos tuntuu olevan asia joka tapahtuu jossain muualla."
Iisalmen Sanomat

"En jaksa ymmärtää tuulimyllypelkoa"(4.4.2014)
Käykää tutustumassa – pelotta ja avoimin mielin!
Maaseudun Tulevaisuus

Enonkosken yleiskaavaehdotuksen hylkäyksestä:”Päättäjille on annettu harhaanjohtavia tietoja”(4.4.2014)
Laukunkankaan Tuulipuisto Oy:n hankevastaava Feodor Gurvitsin mukaan Enonkosken valtuustonkokousta edeltänyt info-seminaari oli harhaanjohtajava.
Itä-Savo

Enonkosken kunnanvaltuusto hylkäsi tuulipuiston yleiskaavaehdotuksen(3.4.2014)
Enonkosken kunnanjohtaja Kari Kuuramaa piti hanketta kunnalle mahdollisuutena, joka tuli hyljätyksi.
YLE

Huso-Pöylän tuulipuisto suunniteltu huolella(3.4.2014)
Huso-Pöylän tuulipuiston suunnittelu onkin tehty joka vaiheessa huolellisesti ja tarkkaan ohjeita ja lakia noudattaen.
Turun Sanomat

Tuulivoimala matkii lokin siipiä – kaksi lapaa lepattaa ilmassa(3.4.2014)
Voimala tuottaa sujuvasti sähköä eri tuulennopeuksilla niin kuin lokkikin lentää millä tahansa säällä.
Tekniikka&Talous

"Voimaloiden kehitys ei tee tukia tarpeettomiksi"(2.4.2014)
Simoon uuden tuulipuiston avanneen Tuuliwatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen puolustaa tuulivoimahankkeiden yhteiskunnallista taloudellisuutta.
YLE

TuuliWatti: Suomen tehokkaimmat tuulivoimalat tuottavat sähköä Simossa(2.4.2014)
Simon Leipiössä vihittiin tänään käyttöön neljä uutta TuuliWatin
tuulivoimalaa. 4,5 megawatin voimalat edustavat täysin uutta kokoluokkaa ja
tuottavat puhdasta tuulisähköä tehokkaimmin Suomessa.
Tiedote, TuuliWatti
Tunnelmia avajaisista

Megatuuli supisti Jokioisten tuulipuiston suunnitelmia(2.4.2014)
Tuulivoimayhtiö Megatuuli on supistanut Jokioisille suunnittellun tuulipuiston suunnitelmia. Yhtiö hakee lupia neljälle turbiinille alunperin havittelemansa kuuden sijaan.
YLE

Tuulivoimalan kanssa voi elää(2.4.2014)
Tuulivoimaloiden kanssa voi kuitenkin elää, niin kuin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Perämeren rannalla on todistettu.
Iisalmen Sanomat

Kanta-Hämeen ensimmäinen vaihemaakuntakaava vahvistettiin(2.4.2014)
Ympäristöministeriö on 2.4.2014 vahvistanut Kanta-Hämeen asumista, elinkeinoja ja logistiikkaa koskevan vaihemaakuntakaavan.
Tiedote, Ympäristöministeriö

Tuulivoimahankkeet etenevät(1.4.2014)
Hyrynsalmen ympäristölautakunta on hyväksynyt Kivivaara-Peuravaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan sekä lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet. Ympäristölautakunta esittää kaavan edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.
Ylä-Kainuu

Tuuli porskuttaa Britanniassa - kahmii osuuksia hiileltä ja kaasulta(31.3.2014)
Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä tuulivoimaa tuotettiin 40 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana, selviää Britannian energia- ja ilmastonmuutosministeriön tuoreesta raportista.
Tekniikka&Talous

”Rakennushankkeet nopeasti työn alle”(31.3.2014)
Rakentajien työllistämiseksi on saatava jo suunnitelmissa olevia rakennushankkeita nopeasti työn alle, vaativat Rakennusliiton Kainuun ja Oulun aluejärjestöt. Esimerkkeinä rakentajat tuovat esiin Pohjois-Suomen tuulivoimala- ja kaivoshankkeet, Pyhäjoen ydinvoimalan maanrakennustyöt sekä tiestön parannushankkeet.
Kansan Tahto

Leijuva tuulivoimala sopii sähköverkon ulottumattomiin – vaikka mökille(28.3.2014)
Kaksi vuotta sitten amerikkalainen Altaeros Energies esitteli prototyypin ilmassa leijuvasta tuulivoimalasta. Nyt yhtiö aloittaa 18 kuukauden mittaisen kaupallisen testin Alaskassa.
Tekniikka&Talous

Sata tuulivoimalaa muokkaa maisemaa – muut ympäristövaikutukset vähäisiä(27.3.2014)
Kannuksen, Kalajoen ja Kokkolan alueille kaavaillun tuulipuiston YVA-selostus on valmistunut. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan vaikutukset jäisivät korkeintaan kohtalaisiksi, monilta osilta vähäisiksi.
YLE

Motiva Oy: Kyselytutkimus: Kuntavaikuttajat haluavat lisätä puuta ja muutakin uusiutuvaa(26.3.2014)
Merkittävimpänä uusiutuvan energian lähitulevaisuuden tuotantomuotona vastaajat pitävät puuenergiaa (75 % vastaajista). Kakkos- ja kolmossijalle yltävät lämpöpumput (47 %) ja tuulivoima (45 %).
Kauppalehti

Tuulimyllyt nousevat Salon Märynummelle syksyllä(26.3.2014)
Salon Märynummelle kaavaillut tuulivoimalat eivät ole vielä rakenteilla. TuuliWatti Oy aikoo rakentaa Märynummelle kolme tuulivoimalaa, joista yhdessä on mukana paikallinen, kuuden salolaisen omistama yritys.
Salon Seudun Sanomat

Ympäristövaliokunnan demarit: Poliittinen tuki tuulivoimalle tarvitaan(25.3.2014)
Eduskunnan ympäristövaliokunnan SDP:n kansanedustajat Sirpa Paatero, Jukka Kärnä ja Rakel Hiltunen vaativat poliittista selkänojaa tuulivoimatoimijoille ja avoimempia keskusteluyhteyksiä, jotta tuulivoiman tuotantotavoitteet saavutettaisiin.
Hämeen Kaiku

Tuulivoiman osuus on 0,2 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2013(24.3.2014)
Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia viime vuonna. Ydinenergian, tuulivoiman ja kierrätyspolttoaineiden käyttö kasvoi viime vuonna.
Tilastokeskus

Suomen Merituuli Oy arvostelee päätöksentekoa(23.3.2014)
Suomen Merituuli Oy:n mukaan jo vuosien ajan huolellisesti suunniteltu ja maakuntakaavan mukainen Inkoon-Raaseporin merituulipuistohanke voi vaarantua tempoilevassa päätöksenteossa.
Etelän uutiset

Tuulivoiman ystäville oma foorumi(22.3.2014)
Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) on avannut nettisivuston, joka tarjoaa kanavan tuulivoiman kannattajille.
Imatralainen

Tuulipuiston rakentaminen alkaa Siikaisissa(21.3.2014)
TuuliWatti Oy käynnistää tuulivoimapuiston rakennustyöt Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa.
Merikarvia -lehti

Ylitorniokin valittaa maakuntakaavan vahvistamisesta(21.3.2014)
Ylitornion kunta ja Lapin liitto valittavat Länsi-Lapin maakuntakaavan vahvistamispäätöksestä.
YLE

Kurikka kiinnostaa tuulivoimayhtiöitä(21.3.2014)
Kurikan kaupunginhallitus saa maanantaina eteensä kolme erillistä tuulivoimalahanketta. Kaikkia esitetään hyväksyttäväksi.
Ilkka

Hallitus yrittää vauhdittaa merituulivoimaloiden rakentamista(20.3.2014)
Lainmuutosesitysten toivotaan edistävän myös energia- ja ilmastostrategioiden mukaisia tuulivoiman tuotantotavoitteita.
YLE

Tuuliwatti valitsi Empowerin Suomen suurimman tuulipuiston pääurakoitsijaksi(20.3.2014)
TuuliWatti Oy ja Empower Oy ovat sopineet Kalajoelle rakennettavan tuulipuiston rakennusurakasta. Empower toimii 22 tuulivoimalaa käsittävän puiston pääurakoitsijana.
Deski

YIT toteuttaa TuuliWatille 30 tuulivoimalan perustukset(20.3.2014)
YIT ja TuuliWatti Oy ovat sopineet 30 tuulivoimalan perustusten toteuttamisesta Kalajoelle sekä Siikaisiin.
Rakennuslehti

Tornator tuo Juukaan tuulivoimapuiston(20.3.2014)
Hanketta käynnistävät Tornator Oy ja 02 Finland Oy, joka perustaa Juukaan paikallisyhtiön yhdeksän tuulivoimalan rakentamiseksi Tynnyrivaaran alueelle.
Iskelmä Rex

Vuoden parhaat ympäristövaikutusten arvioinnit palkittiin YVA -päivillä(20.3.2014)
Hyvä SOVA-palkinnon sai tänä vuonna Satakuntaliitto Satakunnan tuulivoimatuotantoa käsittelevästä vaihemaakuntakaava 1:stä.
Tiedote

TEM: Merituulivoiman kokeiluhankkeille esitetään pääsyä myös syöttötariffin piiriin(20.3.2014)
Hallitus esittää, että merituulivoiman kokeiluhankkeita voitaisiin hyväksyä tuulivoimalla tuotetun sähkön syöttötariffijärjestelmään, vaikka valtio olisi myöntänyt niiden rakentamiseen myös investointitukea.
TEM:in tiedote

TuuliWatti: Kahdeksan voimalan tuulipuiston rakentaminen alkaa Siikaisissa(20.3.2014)
TuuliWatin kokonaistuotantokapasiteetti nousee 300 megawattiin.
TuuliWatin tiedote

Vaisala: Vaisala Acquires Renewable Energy Assessment and Forecasting Services Company(17.12.2013)
Vaisala strengthens its position in the renewable energy market through the acquisition of 3TIER Inc., a US-based company with USD 9.0 million net sales in 2012 and 55 employees.
Vaisalan tiedote

TuuliWatti rakentaa suurtuulipuiston Kalajoelle(19.3.2014)
TuuliWatti-yhtiö rakentaa suuren tuulipuiston Kalajoelle Pohjois-Pohjanmaalle. Yhtiö kertoo, että kyseessä on Suomen suurin tuulivoimapuisto.
Talouselämä

Tuulivoimakaava eteni Alavieskassa(18.3.2014)
Alavieskan Kytölän alueen tuulivoimakaava on viimeistä silausta vaille valmis, sillä kunnanvaltuusto hyväksyi tuulivoimapuistoon liittyvän kaavaehdotuksen.
KP24

Uutta voimajohtoa tuulivoiman tarpeisiin(18.3.2014)
Pohjanmaan sähkönsiirtoverkossa on meneillään laajamittainen verkon investointiohjelma.
KP24

Kaakkois-Suomen tuulivoimahankkeilla on vielä toivoa(18.3.2014)
Energiayhtiöt ovat jäädyttäneet käytännössä kaikki tuulivoimahankkeensa Kaakkois-Suomessa. Puolustusvoimat on kuitenkin valmis osallistumaan selvityksiin, joilla voitaisiin löytää mahdollisuudet voimaloiden rakentamiselle.
YLE

Tuulivoimatyömaat tervetullut piristysruiske maanrakennusalalle(17.3.2014)
Tuulivoimapuistojen rakentamisesta odotetaan maanrakennusyrityksissä merkittävää työllistäjää.
YLE

Vaasa täyttyi tuulivoimaenergialla
Vaasa Wind Exchange, Suomen tuulivoimaenergian kansainvälinen huipputapahtuma, järjestettiin Vaasan kaupungintalolla 18.-19.3.
Ilkka

Haminan Energia maksoi tuulivoimaloiden huollosta (14.3.2014)
Tuulivoimayhtiö Winwindin konkurssin jälkeen Haminan Energia otti voimaloiden kunnossapidon hoidettavakseen.
Kymen Sanomat

Winwindistä jälleen uusi ostotarjous (14.3.2014)
Sveitsiläis-hollantilainen suuryhtiö on tehnyt tuulivoimayhtiöstä toisen ostotarjouksen.
YLE

wpd valittaa Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksestä (14.3.2014)
wpd katsoo, että kyseessä on tärkeä ennakkotapaus niin kaavoitusjärjestelmän toimivuuden kuin tuulivoima-alan yleisten pelisääntöjen muotoutumisen kannalta. Yhtiö on siksi jättänyt asiassa valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
wpd:n tiedote

Koska Päijät-Hämeeseen nousevat ensimmäiset tuulivoimalat? Hollola saamassa hakemuksen vielä keväällä (14.3.2014)
Orimattilassa ja Sysmässä selvitetään parhaillaan tuulivoiman rakentamisedellytyksiä. Alueitten vuokraamisesta on sopimukset olemassa.
Etelä-Suomen Sanomat

Tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy:n debentuurilainan yleisöosuus ylimerkittiin (13.3.2014)
Suomalaiset yksityishenkilöt ylimerkitsivät tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy:n debentuurilainan yleisöosuuden kahdessa viikossa, samoin kävi viime keväänä.
Radio Pooki

Pori Energia löytänyt uusia tuulivoimaosaajia lähteneiden tilalle (13.3.2014)
Pori Energiasta kerrotaan, että työntekijöiden liikkuvuus yrityksestä toiseen on normaalia nykyisessä aktivoituneessa markkinatilanteessa.
YLE

Tuulivoima-ala imee töihin (13.3.2014)
Suomen ensimmäiset tuulivoima-asentajat saivat tutkintotodistuksen Porissa keskiviikkona. Ala kehittyy Suomessa ja maailmalla huimaa vauhtia.
Satakunnan viikko

Punkalaitumelle 6–9 tuulivoimalaa lähelle Huittisten rajaa (12.3.2014)
Punkalaitumelle on suunnitteilla jopa 14 tuulivoimalan puistot Isosuon ja Arkkuinsuon alueille. Isosuon tuulipuistoon Huittisten rajan läheisyyteen on suunnitteilla 6–9 voimalaa.
Lauttakylä

Jokainen mielipide huomioidaan - Haukiputaalla esiteltiin uuden Oulun yleiskaavaluonnosta (13.3.2014)
Uuden Oulun yleiskaavaluonnos on esittely- ja keskustelukierroksella.
Rantapohja

Lappeenranta näyttää esimerkkiä ympäristöteoillaan (12.3.2014)
Tuulivoimalla on iso rooli Lappeenrannan energiantuotannossa.
YLE

Kivivaara-Peuravaara-alueen tuulivoimakaava käsittelyssä (12.3.2014)
Esityksenä on, että lautakunta hyväksyy kaavaehdotuksen ja esittää sitä kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
Ylä-Kainuu

Kotkan Energian kaksi uutta tuulivoimalaa vihittiin Mussalossa (12.3.2014)
Voimaloiden arvioitu vuosituotanto on noin 17 000 MWh, mikä vastaa noin 950 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.
Kymen Sanomat

Tuulivoimapuistot hallintaan yhdellä tietojärjestelmällä (12.3.2014)
DI, projektipäällikkö Jouko Selkälä on kehittänyt energia-alan tuotantoyksiköiden ohjaukseen ja valvontaan ratkaisun, jossa eri toimittajien tuulivoimapuistoja voidaan hallita yhdellä tietojärjestelmällä.
Oulun yliopisto

Isojoki kiirehtisi tuulivoimakaavaa (11.3.2014)
Yhdeksäätoista tuulivoimalaa koskevasta Lakiankankaan osayleiskaavasta tehdyt valitukset pitäisi Isojoen kunnanhallituksen mielestä käsitellä kiireellisesti Vaasan hallinto-oikeudessa.
Ilkka

Kurikassa kiistaa Käräjävuoresta (11.3.2014)
Kurikan kaupunginhallituksessa jouduttiin äänestämään Pohjanmaan Tuuli Oy:n hankkeesta Myllykylän Käräjävuorella. Äänin 7-4 päätettiin, että kaupunki vuokraa yhtiölle maita 27 vuodeksi.
Ilkka

Tuulivoimapuistoille löytyi Uudeltamaalta yhdeksän aluetta (11.3.2014)
Tuoreen selvityksen mukaan kaksi niistä sijaitsee merellä, loput mantereen puolella.
YLE

Väärä viranomainen pysäytti Mäkelänkankaan tuulivoimalat (11.3.2014)
Haminan Mäkelänkankaan tuulivoimaloiden yöaikainen käyttökielto on peruttu.
Kymen Sanomat

Kalajokilaakson tuulivoimahankkeissa kova puhuri (11.3.2014)
Kalajokilaakson ensimmäisen suuren tuulipuiston rakennustyöt alkavat kevään kuluessa. Mustilankankaan hankkeen urakkakilpailu on loppusuoralla, myös kahdessa muussa puistossa päästäneen lyömään kuokat maahan keväällä. Syksyllä ovat alkamassa myös neljännen tuulipuiston työt.
YLE

Tuulivoimaa suunnitteilla Punkalaitumen Isosuolle (10.3.2014)
Punkalaitumen Isosuolle suunnitellaan tuulivoimaloita. Ilmatar Windpowerin ja YIT Rakennuksen on tarkoitus perustaa yhteisomisteinen tuulivoimayhtiö Punkalaitumelle.
Kokemäenjokilaakson uutiset

Rallin sähköoppia, osat yksi ja kaksi (9.3.2014)
Vaikka tuulivoimalat eivät pyörikään aina täydellä teholla ja vaikka käyttöaste olisi normaali, tuottaisivat tuulimyllyt enemmän sähköä kuin ydinvoimala ja olisimme plussanpuolella juuri tuon sähkön puutteemme verran.
Ilkka

Talouselämän tutkimus: Kansa tyrmää lisäydinvoiman (7.3.2014)
Energian lähteistä ykköstilalle nousi tuulivoima. 58 prosenttia vastaajista arvioi, että tuulivoima täyttää parhaiten tärkeimmän sähköntuotannon tavoitteen.
Talouselämä

Hyvin sijoitetulla tuulivoimalalla ei ole terveysvaikutuksia (7.3.2014)
Virpi Poikolainen (lukijalta MT 3.3.) pelkää tuulivoimaloilla tapahtuvan energiantuotannon aiheuttavan sivuvaikutuksia ihmiselle ja ympäristölle. Tieteellisesti toteutetuissa tutkimuksissa terveysvaikutuksia ei ole kuitenkaan havaittu.
Maaseudun Tulevaisuus

Tuulivoiman ystäville uusi foorumi (5.3.2014)
Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) on avannut uudenlaisen verkkosivuston, joka tarjoaa kanavan tuulivoiman kannattajien keskustelulle ja tiedon vaihdolle.
Tiedote, STY
Tuulen ystävät

Pohjois-Karjalan kolmannelle vaihemaakuntakaavalle hyväksyntä (5.3.2014)
Seudullisesti merkittäviä tuulivoimaloiden alueita kaavassa on 12. Näihin on mahdollista sijoittaa yhteensä noin 300 suuren kokoluokan eli yli kahden MW:n voimalaa.
Karjalainen

Kortesjärvelle tuulivoimapuisto (4.3.2014)
Kortesjärven Fräntilän seudulle laaditaan yleiskaava tuulivoimapuistolle.
Ilkka

Lumituuli rakentaa jälleen uuden voimalan joukkorahoituksella (3.3.2014)
Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on juuri vihkinyt käyttöön uuden tuulivoimalan Iin Laitakarissa. Voimala
merkitsee yhtiölle uutta tukijalkaa ja kasvua astetta suuremmaksi toimijaksi. Jatkoa seuraa välittömästi, sillä
yhtiö korvaa jo kesällä vanhan voimalansa Lumijoella uudella, tehokkaammalla ja merkittävästi
taloudellisemmalla tuulivoimalalla Vestas V90‐2.0 MW.
Tiedote, Lumituuli

Niinistö valtuuskuntapuheessa: Suomen tavoitteeksi tuottaa vähintään puolet energiasta uusiutuvilla (1.3.2014)
Tuulivoimassa on päästy Suomessa vihdoin hyvään vauhtiin. Kapasiteetti kasvoi viime vuonna 56 prosenttia.
Vihreät

Tuulivoimalat suojelevat kaupunkeja myrskytuhoilta (28.2.2014)
Tuulivoimaloista on muutakin hyötyä kuin vain kyky tuottaa sähköä, kertoo NyTeknik.
Tekniikka&Talous

Ympäristöministeriöltä ohjeet tuulivoimaloiden melun mallintamiseen ja mittaamiseen (28.2.2014)
Ympäristöministeriö on julkaissut kolme ohjetta tuulivoimaloiden melun mitoittamiseen ja todentamiseen. Ohjeet tulevat voimaan 28.2.2014 ja ovat voimassa toistaiseksi.
YM:n tiedote

Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla (28.2.2014)
Ryhmä professoreita julkaisi Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla -raportin.
Raportti
Taloussanomat
Taloussanomat

Marttilan ja Kosken tuulimyllyt pyörimään vuonna 2016 (27.2.2014)
Marttilan ja Kosken rajalle suunniteltujen yhdeksän tuulivoimalan suunnittelu etenee.
Salon Seudun Sanomat

Posion tuulipuistoon vain 24 myllyä – silti Suomen suurimpia sisämaan tuulivoimahankkeita (26.2.2014)
Taaleritehtaan tuulivoimahanke Länsi-Posiolla on supistumassa enintään 24 tuulimyllyyn. Hankkeen edellyttämä osayleiskaava tulee kunnanvaltuuston käsittelyyn alkusyksystä.
Lapin Kansa

Kova ehdotus: Suomi energiaomavaraiseksi vuoteen 2050 mennessä (26.2.2014)
Suomen pitäisi pyrkiä nostamaan energiaomavaraisuuttaan tuntuvasti, esittää professorityöryhmä. Ensimmäinen kriteeri on Suomelle ominaisten resurssien, esimerkiksi metsien ja tuulivoiman, hyödyntäminen.
Taloussanomat

Tuulimyllyjen rakentaminen alkaa Sodankylässä (26.2.2014)
Joukhaisselän tuulivoimapuiston rakentaminen on alkanut Sodankylässä. Puistoon tulee kaikkiaan yhdeksän 3 megawatin tehoista tuulivoimalaa joiden napakorkeus on noin 120 metriä ja siipiväli samaa luokkaa.
YLE

Ylitornion tuulipuiston suunnittelu etenee (26.2.2014)
Kunnanhallitus hyväksyi tiistain kokouksessa Ylitornion tuulipuistoalueen kaavoittamissuunnitelman. Ylitornion Reväsvaaran alueelle suunnitellaan kahdeksan tuulivoimalan puistoa.
YLE

Tuulivoiman perään hinkuminen vähenee (26.2.2014)
Hallituksen kaavailema kuntien voimalaitosten kiinteistöverotulon puolittaminen vähentäisi kuntien kiinnostusta edistää tuulivoimainvestointeja.
Kaleva

Pohjanmaalle 100 miljoonan euron tuulipuisto (25.2.2014)
EPV Energia Oy on tehnyt päätöksen investoida Vaasan Vähäänkyröön rakennettavaan tuulivoimapuistoon.
CO2 -raportti
YLE

Tuulimyllyjen ääni ei kanna kauas (25.2.2014)
Ilosjoen tuulipuistohanke sai kymmenkunta pihtiputaalaista liikkeelle tutustumaan Iin Olhavaan runsas vuosi sitten valmistuneeseen yhteentoista tuulivoimalaan.
Kotiseudun sanomat

Karijoki käynnistää tuulipuistojen kaavoituksen (25.2.2014)
Karijoen kunta käynnistää Perkiön ja Kakkorin alueille kaavailtujen tuulivoimapuistojen osayleiskaavoituksen.
Ilkka

Veroleikkaukset voivat jarruttaa uusia tuulivoimalasuunnitelmia (25.2.2014)
Kaavailtu voimalaitosten kiinteistöverotulojen muutos rokottaisi esimerkiksi Simossa tuulivoimalatuloja 450 000 euroa vuosittain. Kuntaan nousee lähivuosina vajaa sata tuulivoimalaa, mutta uusien hankkeiden toteutuminen on hämärän peitossa.
YLE

Tuulivoiman säätö on järjestettävissä (25.2.2014)
Säätövoima pitää erottaa kulutushuippuja varten tarvittavasta tuotantokapasiteetista, ja tuulivoiman osalta tähän riittää hidas varavoima, koska tuulettomat jaksot voidaan ennustaa parikin päivää etukäteen.
Kymen Sanomat

Talvi ei hyydytä tuulivoimalan tuottoa (24.2.2014)
Talvi on tuulivoimaloille parasta aikaa. Myllyt tuottavat talvella jopa paremmin kuin kesällä. Sähkölle on eniten kysyntää, ja tuotanto on parhaimmillaan.
Etelä-Saimaa

Kaksi suurta tuulipuistoa nousee Suomeen – yhteensä 18 turbiinia (24.2.2014)
Kahden tuulipuiston rakentaminen käynnistyy Sodankylässä ja Siikajoella. Molempiin tulee yhdeksän turbiinia, joista jokainen tuottaa tuulesta sähköä kolmen megawatin teholla.
Tekniikka&Talous

Pihtiputaalaiselle KSBR:lle kaksi tuulipuistourakkaa (24.2.2014)
Pihtiputaalainen Keski-Suomen Betonirakenne Oy (KSBR) on saanut pääurakat sekä Siikajoen että Sodankylän tuulipuistoissa.
Keskisuomalainen

Tuulivoimatavoite jäämässä haaveeksi – syynä valitukset ja paperisota (21.2.2014)
Suomen kunnianhimoinen tuulivoimatavoite voi jäädä jopa alle puoleen suunnitellusta. Näin arvioivat useat asiantuntijat Suomen suurimmista tuulivoimaa tuottavista yrityksistä.
MTV3

Manamansaloon ei tuulivoimakaavaa (20.2.2014)
Vaala ei aloita Manamansalon tuulivoimayleiskaavoitusta.
Kainuun Sanomat

Landis+Gyr in Finland excels as smart metering front-runner (20.2.2014)
Landis+Gyr enables Nordic country to exceed EU and national targets by delivering a smart meter to every third Finnish household
Landis+Gyrin tiedote

Suomen korkeimmat voimalat Simossa (19.2.2014)
Simoon on vasta nostettu pystyyn Suomen korkeimmat tuulivoimalat.
Helsingin Sanomat

Valtio aikoo leikata tuulivoimalakuntien verotuloja (19.2.2014)
Kunnanjohtajat pelkäävät tuulivoiman suosion laskevan, jos kunnat eivät enää hyödy.
Helsingin Sanomat

Kaavoitus: Ympäristöministeriö vahvisti Länsi-Lapin maakuntakaavan (19.2.2014)
Perämeren alueelle sijoittuvat tuulivoimaloiden alueet, Simojoen tuulivoima-alue, sekä Ylitorniolla ja Pellossa sijaitsevat tuulivoima-alueet jäivät vahvistamatta Länsi-Lapin maakuntakaavassa.
Pohjolan Sanomat

Tuulivoimayhtiön valitus nurin Rovaniemen hallinto-oikeudessa (18.2.2014)
Rovaniemen hallinto-oikeus on hylännyt tuulivoimayhtiö Wpd Finlandin tekemän valituksen Muonion kaavapäätöksestä.
YLE

Naantalin Energia hankkii omaa tuuli-, puu- ja turvevoimaa (18.2.2014)
Naantalin Energia ostaa noin 4,3 megawatin tuotanto-osuuden tuuli-, puu- ja turvevoimaa tuottavasta yhtiöstä.
Manialehti

"Suomi on eniten kasvava tuulivoimamarkkina" (17.2.2014)
Suomi on tällä hetkellä tuulivoimayhtiöille kiinnostava markkina.
Kauppalehti

Asiantuntijat: kaikille avoimet energiatuet mullistaisivat EU:n energiapolitiikkaa (17.2.2014)
Jos kilpa tukirahoista EU:n sisällä todella käynnistyisi, niin kilpailu Suomessa tuotetun tuulisähkön ja suurten merien rannoilla tuotetun sähkön kanssa kiristyisi.
YLE

Kainuun tavoitteena 160 tuulivoimalaa (17.2.2014)
Kainuu tähtää siihen, että vuonna 2030 tuulivoimalla tuotettaisiin maakunnan alueella sähköä 1 440 gigawattituntia.
Kainuun sanomat

Omalla voimalalla irti sähköverkosta (17.2.2014)
Ekokorttelissa sähkö tuotetaan tuulivoimalan ja lämpövoimalan avulla.
Kaleva

Eurooppalainen suuryhtiö haluaa ostaa Winwindin rauniot (17.2.2014)
Sveitsiläis-hollantilainen Business Creation Investments tekee tuulivoimalavalmistajasta jo toisen tarjouksen lähiaikoina. Uusi omistaja lupaa Suomeen 200 uutta työpaikkaa.
YLE

Lumituuli tuottaa osakassähköä Iissä (15.2.2014)
Yhteisöllisen energiayhtiön Lumituuli Oy:n toinen oma tuulivoimala avattiin lauantaina Iin Laitakarissa.
Kaleva

Megatuuli haluaa neuvotella tuulipuiston kaavoituksesta Saarijärvellä (14.2.2014)
Tuulivoimayhtiö Megatuuli haluaa vielä neuvotella Saarijärven kaupungin kanssa siitä, voisiko Pitkärasiin lähelle kaupungin keskustaa toteuttaa tuulivoimaloita kaavoittamalla.
Keskisuomalainen

Myllyt takaisin Hausjärven maakuntakaavaan (14.2.2014)
Maakuntakaavan luonnoksesta jo kertaalleen pois pyyhityt tuulivoima-alueet, joista yksi Hausjärvellä, ovat ilmaantuneet takaisin uuteen kaavaluonnokseen.
Aamuposti

Tuulivoimala ei välttämättä melua (13.2.2014)
"Toivoisin jokaisen vastustajan ja epäilijän käyvän Muukon tuulipuistossa. Uskon, että käsitys muuttuu meluisuudesta, ja komeitakin olivat!"
Kymen Sanomat

Korvennevan tuulivoimahanke etenee (13.2.2014)
Otsotuuli Oy kehittää tuulivoimapuistohanketta Merikarvian kunnan Korvennevan alueelle. Hankealueelle suunnitellaan rakennettavan enintään 12 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho olisi enintään 28,8-48 MW.
UPM

Myötä- vai vastatuulessa? (13.2.2014)
Laukunkankaan tuulipuistohanke Enonkoskella on edennyt kaavaehdotusvaiheeseen.
Puruvesi

Euroopan tuulivoimaloiden vaikutus ilmastoon on "yhtä tyhjän kanssa" (12.2.2014)
Tutkimusekn mukaan tuulivoimaloiden vaikutus maan kokonaisenergiatalouteen on paljon pienempi kuin kasvihuonekaasujen aikaansaama ilmastonmuutos.
Tekniikka&Talous

Kittilä myönsi tuulivoimaloille rakennusluvan (12.2.2014)
Rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt rakennusluvan yhdentoista tuulivoimalan rakentamiseen Kuolavaara–Keulakkopään osayleiskaavan alueelle.
Kittilä lehti

ELY-keskus: Vaalan Manamansalon tuulivoimahankkeen sosiaalisiin vaikutuksiin kiinnitettävä erityistä huomiota (12.2.2014)
Kainuun ELY-keskuksen mukaan Vaalan Manamansalon tuulivoimahankkeen maisema- ja luontovaikutuksiin sekä sosiaalisiin vaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun hankkeen ympäristövaikutusten arviointia jatketaan.
Radio Pooki

Susipartners ja Ilmatar järjestivät merkittävän projektirahoituksen suomalaiselle tuulivoimahankkeelleen. (11.2.2014)
SUSI Partners AG:n rahasto on sijoittanut yhdessä Ilmatar Windpower Oyj:n kanssa Latamäen tuulivoimapuistoon, joka on Ilmattaren kehittämä 18 MW:n tuulivoimahanke Luhangassa.
Tiedote, Susi Partners & Ilmatar

Tuulivoimala toisensa perään halkoo maisemaa (11.2.2014)
Tuulivoima kasvattaa suosiotaan.
Ilkka

Kemi haluaa laajentaa tuulivoiman asukaskyselyä (11.2.2014)
Kemin mukaan Simon tuulivoimapuiston asukaskysely tulisi laajentaa koskemaan jokaista kiinteistönomistajaa myllyjen vaikutusalueella.
YLE

Tuulivoimalla vaisuin vuosi aikoihin (11.2.2014)
Tuulivoimaloiden rakentaminen hidastui viime vuonna alimpiin lukemiin viiteen vuoteen.
Tekniikka&Talous

Luvialla kohistaan tuulipuiston maisemahaitoista (11.2.2014)
Vastustajien mielestä Pinkjärven mökkiläiset ja alueen asukkaat eivät ole täysin tiedostaneet voimaloiden aiheuttamaa melua ja maiseman muuttumista.
YLE

CFD paljastaa, että kattotuulivoimalat rakennetaan usein vääriin paikkoihin (11.2.2014)
Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan kattotuulivoimalat asennetaan usein täysin vääriin paikkoihin, jolloin niistä ei ole mitään hyötyä.
Tekniikka&Talous

Mäkelänkankaan tuulivoimaloiden yöpysäytyksiä ei tule vielä (11.2.2014)
Suomen Voima Oy on jättänyt oikaisuvaatimuksen Haminan kaupungin rakennusvalvonnan tekemästä tuulivoimaloiden käyttörajoituspäätöksestä.

Kymen Sanomat

Tuulivoimalla on monta hyvää ominaisuutta (11.2.2014)
Tuulivoimaa halutaan rakentaa, jotta energiantuotanto olisi mahdollisimman monipuolista, hajautettua ja puhdasta.
Kymen Sanomat

Moventakselle useita WinWind-turbiinien huoltoprojekteja (10.2.2014)
Moventas on saanut merkittäviä kunnostusprojektitilauksia tuulivoima-asiakkailta Suomessa ja Virossa.
Tiedote, Moventas
YLE
yliopisto

Kiista Kinahmin alueesta: Kaupunki aikoo valittaa tuulivoimakaavasta (8.2.2014)
Kuopion kaupunki ei hyväksy ympäristöministeriön ratkaisua jättää Etelä-Kinahmin alue pois Pohjois-Savon maakunnallisesta tuulivoimakaavasta.
Savon Sanomat

Tuuli on jo vuosisatoja hyödynnetty puhdas ja päästötön energianlähde (8.2.2014)
Suomi on asettanut sitovan tavoitteen tuulivoiman lisäämiseksi. Myös suomalaiset ovat asettuneet voimakkaasti tuulivoiman kannalle: vuosittaisessa energia-asenteet tutkimuksessa 85 prosenttia suomalaisista sanoi, että Suomeen tarvitaan lisää tuulisähköntuotantoa.
Ilkka

Haluammeko pysyä uusiutuvan energian kehitysmaana? (7.2.2014)
Meillä tuulivoimarakentamista jarruttavat viranomaistahot: kaavoittajat, ympäristöviranomaiset, puolustusvoimat, tielaitos, ilmailuviranomaiset.
Lappeenrannan

Tuulitapiola ja TuuliSaimaa sopivat tuulipuistojen lainarahoituksesta (7.2.2014)
Tuulitapiola Ky ja TuuliSaimaa Oy ovat allekirjoittaneet yhteisten
tuulipuistoprojektien rahoittamista koskevan raamisopimuksen Skandinaviska
Enskilda Bankenin ja Danske Bankin kanssa.
Tiedote, TuuliSaimaa

Tuulikaavasta ei valitetakaan (7.2.2014)
Pomarkun kunnanhallitus päätti peruuttaa Satakunnan vaihemaakuntakaavasta, niin sanotusta tuulivoimakaavasta, tekemänsä valituksen.
Luoteisväylä

Tuulivoimahanke kaatui valituksiin (7.2.2014)
Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut luvat Santavuoren tuulivoimaloiden pystyttämiseen Kurikassa.
Seinäjoen Sanomat

Koulutusta tuuli- ja aurinkosähköntuotantoon Raahessa (6.2.2014)
Oulun ammattikorkeakoulun Tuurinko-hanke järjestää kevään 2014 aikana useita koulutuksia, jotka perehdyttävät tuuli- ja aurinkosähköntuotannon yleisiin edellytyksiin, järjestelmien asentamiseen ja käyttöönottoon sekä järjestelmiä seuraavien mittalaitteiden tuottaman tiedon hyödyntämiseen opetuksessa ja tutkimuksessa.
Tiedote, >Oulun ammattikorkeakoulu

Pieniä tuulivoimalahankkeita ELY-keskuksissa ruuhkaan asti (6.2.2014)
Tuulivoimayhtiöt ovat toimittaneet ELY-keskuksiin viime vuonna poikkeuksellisen paljon alle 10 voimalan hankkeita käsiteltäväksi.
YLE

Tuuli- ja aurinkovoima kasvavat nopeaa vauhtia EU:ssa (6.2.2014)
EU-maissa uudesta energiantuotannosta ylivoimaisesti suurin osa on uusiutuvaa energiaa ja varsinkin tuuli- ja aurinkovoimaloita. Kaasu- ja hiilivoimaloita poistetaan käytöstä nopeaa vauhtia.
YLE

Tuulipuistosta paljon kysymyksiä (6.2.2014)
Tuulivoimaloitten mahdollisesti aiheuttamat äänihaitat, maisemahaitat ja maan arvon aleneminen huolestuttavat Laukunkankaan tuulipuiston kaava-alueen lähistöllä asuvia. Tuulipuiston kaavaehdotusta esiteltiin Enonkosken kunnantalolla torstaina.
Länsi-Savo

Euroopan parlamentti haastaa komission. Vaatii sitovia tavoitteita uusiutuvalle energialle (5.2.2014)
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään mietinnön, joka vastustaa komission esitystä luopua jäsenmaita sitovista uusiutuvan energian tavoitteista.
Tiedote, Greenpeace

Saksassa valtava sähköverkkohanke – tuulisähköä viedään Pohjanmereltä Baijeriin (5.2.2014)
Saksassa valmistellaan maan historian suurinta sähköverkon rakennushanketta: tuulienergialle aiotaan rakentaa valtava sähkölinja maan halki.
YLE

Global Wind Grows 12.5% in 2013 - Annual market down; return to growth in 2014 (5.2.2014)
The Global Wind Energy Council (GWEC) released its 2013 market statistics today, with cumulative global capacity reaching a total of 318,137 MW, an increase of nearly 200,000 MW in the past five years. However, the annual market dropped by almost 10 GW to 35,467 MW, attributable to the precipitous drop in US installations due to the policy gap created by the US Congress in 2012. While 2013 marked another difficult year for the industry with ‘only’ 12.5% cumulative growth, the prospects for 2014 and beyond look much brighter.
GWEC press release

Tanska tuotti joulukuussa ensi kertaa yli 50 % sähköstään tuulivoimalla (4.2.2014)
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun mikään merkittävä maa on tuottanut yhden kuukauden aikana käyttämästään sähköstä yli puolet tuulivoimalla.
Tekniikka&Talous

Perhoon kaavoitetaan kahta tuulivoimapuistoa (4.2.2014)
Perhon kunta on käynnistänyt kaavoitustyön, jonka tavoitteena on mahdollistaa kahden tuulivoimapuiston rakentaminen.
Keskisuomalainen

Metsäyhtiö Tornator ja tuulivoimayhtiö O2 yhteistyöhön (4.2.2014)
Tornator Oyj ja O2 ovat solmineet yhteistyösopimuksen tuulivoimahankkeiden kehittämiseksi
Tornatorin maille Suomessa.
Tornatorin tiedote
Tornator Press Release

EWEA: Wind growth slows in 2013 (3.2.2014)
During 2013, 10,917 MW of new wind energy capacity came on line in the
EU-28, a decrease of 8% compared to 2012.
EWEA:n tiedote

Tuuliyhtiön valitus voi mullistaa energiatuet (31.1.2014)
EU-tuomioistuimen julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen mukaan uusiutuvan energian kansallisia tukijärjestelmiä ei pitäisi rajata koskemaan vain jäsenvaltion omalla alueella tapahtuvaa tuotantoa. Toteutuessaan esitys mullistaisi Euroopan kansalliset tukijärjestelmät.
Maaseudun tulevaisuus

Maailman suurin tuuliturbiini aloitti toimintansa (31.1.2014)
Tanskassa on käynnistetty valtava, kahdeksan megawatin tuulivoimala. Tuulivoimayhtiöt kehittävät kilpaa yhä voimakkaampia laitoksia.
YLE

Pentikäinen myönteinen voimalarakentamiselle (31.1.2014)
EU-vaaliehdokas Mikael Pentikäinen on myönteinen tuuli- ja vesivoiman rakentamiselle.
Iijokiseutu

UPM kehittää Ylitornion Reväsvaaran aluetta tuulivoimatuotantoon - Yleisötilaisuus torstaina 30.1. (31.1.2014)
UPM kehittää Ylitornion Reväsvaaran aluetta tuulivoimatuotantoon soveltuvaksi.
UPM

Tuulivoima löi itsensä läpi Suomessa, vaikka armeija jarruttaa (30.1.2014)
Suomalaisten tuulivoimaprojektien suurin yksittäinen hidaste tietyillä tärkeillä alueilla on puolustusvoimat.
Vihreä lanka

Mastokankaan tuulipuistohankkeen YVA nähtävillä (30.1.2014)
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Tuulikolmio Oy:n Raahen ja Siikajoen alueelle sijoittuvan Mastokankaan tuulipuistohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman.
Radio Pooki

Merituulivoima kasvoi kolmanneksen (30.1.2014)
Euroopan offshore-tuulivoimaloiden rakentaminen vauhdittui viime vuonna kolmanneksen.
Tekniikka&Talous

Ylitorniolle nousee tuulivoimaa kansallismaiseman kylkeen (30.1.2014)
Tuulivoimapuiston rakentaminen Ylitorniolle etenee. UPM Energia aikoo rakentaa Reväsvaaraan kahdeksan voimalaa, jotka ylettyisivät enintään 225 metrin korkeuteen.
YLE

Uusiutuvat energiat suurennuslasin alle Energia-messuilla (29.1.2014)
Uusiutuvista energioista esillä ovat kotimaisen puu- ja muiden bioenergioiden lisäksi erityisesti aurinkoenergia, tuulivoima sekä maalämpö.
Organisaatio-Sanomat

Maakunnallinen kaava nähtävillä (29.1.2014)
Kanta-Hämeen luonnonvaroja ja liikennettä käsittelevä vaihemaakuntakaava tulee nähtäville 3.2.
Janakkalan Sanomat

Siikajoella kerätään nimiä tuulivoima-aloitteeseen (29.1.2014)
Siikajoen kunnassa on aloitettu nimien kerääminen kuntalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on saada kuntaan rakennettavien tuulivoimaloiden ja asutuksen väliin lain edellyttämää pidempi etäisyys.
Kaleva.fi

EU:n ehdotus: suomalaisvoimalan pitäisi voida saada tukea Ruotsista (29.1.2014)
Euroopan unionin julkisasiamies Yves Botin mielestä Suomessa sijaitsevan tuulivoimayhtiön pitäisi voida saada ruotsalainen ympäristösertifikaatti.
Talouselämä

Hassi haluaa ainakin puolet uusiutuvaa energiaa (29.1.2014)
Kasvun varaa Suomessa olisi Hassin mielestä varsinkin tuuli- ja aurinkoenergian tuotannossa.
Maaseudun tulevaisuus

Winwindin konkurssipesällä on ostajaehdokas (29.1.2014)
Sveitsiläistaho on tehnyt konkurssiin ajautuneen tuulivoimalayhtiön toiminnoista varteenotettavan tarjouksen, kertoo konkurssipesän hoitaja. Liikkeellä on ollut myös vähemmän varteenotettavia ostajaehdokkaita.
YLE

Tuulivoimarakentamisen tietoiskussa heräteltiin yrittäjiä (29.1.2014)
Pohjantähdessä yrittäjille pidetyssä Tuulivoimarakentamisen tietoiskussa paikalla oli paikalla kymmenkunta
kuulijaa, sekä paikallisia yrittäjiä että kaupungin edustajia.
Pudasjärvi-lehti

Merituulivoiman demolaitostuen saaja ratkaistaan kuuden hakijan joukosta (29.1.2014)
Merituulivoiman kokeiluhankkeen 20 miljoonan euron tuen saajaksi ovat ehdolla Rajakiiri Oy:n hanke Tornion Röytässä, Innopower Oy:n hanke Kemin Ajoksessa, Propel Voima Oy:n ja Lumituuli Oy:n Oulunsalo–Hailuoto-hanke, Innopower Oy:n ja Mervento Oy:n hankkeet Kokkolassa, Suomen Merituulivoima Oy:n hanke Siipyyssä ja Suomen Hyötytuuli Oy:n hanke Porin Tahkoluodossa.
TEM:n tiedote

Tuulipuistourakoita tarjolla 25 miljoonan edestä (28.1.2014)
Tolpanvaaran - Jylhänvaaran tulevalle tuulipuistolle kaipailtiin rakentajia yrittäjälle tarkoitetussa tiedotustilaisuudessa.
Iijokiseutu

Tuulivoimatuet kasvoivat -metsähaketuet romahtivat (28.1.2014)
Tuulivoimatuet kasvoivat 0,6 miljoonalla eurolla 6,4 miljoonaan euroon ja metsähakkeen tuet pienenivät 2,7 miljoonalla eurolla noin 1,7 miljoonaan euroon.
CO2-raportti

Rannikon tuulivoimalahankkeet vastatuulessa (28.1.2014)
Tuulivoimalahankkeet toisensa perään ovat Loviisan seudulla ajautuneet vaikeuksiin ja kariutuneet.
Loviisan sanomat

YVA-menettely Polusjärven tuulivoimapuistolle (28.1.2014)
Greenpower Oy suunnittelee yhdeksän tuulivoimalan rakentamista Pyhäjoen Polusjärvelle.
Pyhäjokuseutu

Hartolaan uusi tuulivoimahanke (28.1.2014)
Ilmatar Hartola oy suunnittelee tuulipuistoa Putkijärven Kinkkulanmäelle lähelle Joutsan ja Luhangan rajaa.
Itä-häme

First power from Vestas V164 8MW (28.1.2014)
Danish wind group Vestas claimed the mantle of world’s most powerful operating turbine after switching on its first V164-8.0 MW prototype.
Recharge

Forssan seutu tarvitsee yrittämistä ja investointeja (27.1.2014)
Olisi hienoa lukea muutaman vuoden päästä vaikkapa otsikko: "Googlen uusi serverikeskus sekä tukkukaupan uusi keskusvarasto pyörivät paikallisella tuulivoimalla työllistäen satoja työntekijöitä Forssassa.
Forssan lehti

Tuulivoimatuet kasvoivat – metsähaketuet romahtivat (27.1.2014)
Uusituvan energian tukia maksettiin viime vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä 8,2 miljoonaa euroa eli miljoona euroa enemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla.
Verkkouutiset

Löylyvaaran osayleiskaavaan huomautus (27.1.2014)
Yksityishenkilön tekemässä huomautuksessa moititaan Tervolan Löylyvaaraan sijoittuvien tuulivoimaloiden aiheuttavan valo- ja melusaastetta sekä pilaavan maiseman.
YLE

Tuulivoimaa Tyrinselältä (26.1.2014)
Megatuuli Oy:n projektiyhtiö Tuulivoimapuisto Tyrinselkä Oy hakee Jokioisten kunnalta suunnittelutarveratkaisua ja rakennuslupaa kuuden tuulivoimalan rakentamiseen.
Forssan lehti

Energiayhtiöt kantelevat voimalaverosta EU-komissioon (25.1.2014)
Windfall-verona tunnettu voimalaitosvero hyväksyttiin eduskunnassa viimein joulun alla, mutta veron maksumiehiksi joutuvat energiayhtiöt eivät ole luovuttaneet.
Helsingin sanomat

Maanrakentajat odottavat tuulivoimatyömaita (25.1.2014)
Yläkainuulaiset maanrakentajat odottavat kovasti tuulivoimapuistojen rakentamisvaihetta. Esimerkiksi Metsähallituksen suunnittelema Kivivaara-Peuravaaran tuulivoimapuisto on noin 150–180 miljoonan euron investointi, jonka rakentamisvaihe tarjoaa työtä 2–3 vuodeksi.
Ylä-Kainuu

Myllyt pyörivät Honkajoella, mittarin viisari ei värähdä Käpylässä. Nyt selvisi, miksi. (24.1.2014)
Yhdeksän voimalaa pyörii Honkajoella, mutta viisarikaan ei värähdä kantaverkkoyhtiö Fingridin voimajärjestelmän mittareissa. Talouselämä selvitti, miksi tuulivoima on ollut osittain voimajärjestelmän paitsiossa.
Talouselämä

Lumivaaran tuulivoimahankkeen vaikutusten arviointia on tarkennettava (24.1.2014)
Kainuun ELY-keskuksen mukaan Hyrynsalmen Lumivaaraan tuulivoimapuistoa suunnittelevan Otsotuuli Oy:n on tehtävä ympäristövaikutusten arviointiin täydennyksiä ja tarkennuksia annettujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella.
Ylä-Kainuu

9 tuulivoimalaa asutuksen lähelle Nivalassa – valtuusto hyväksyi kaavat (24.1.2014)
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Nivalan ensimmäisen tuulivoimalaitosalueen osayleiskaavan. Kokous hyväksyi myös uuden yleiskaavan ja rakennusjärjestyksen.
Kp24.fi

Talvella tuulee – miksi se pitää yrittää kieltää? (24.1.2014)
Korkeapaine on nyt ollut Suomen päällä pari viikkoa ja pakkanen nipistellyt poskia, joten nyt tuulivoimalat ovat varmaan olleet poissa pelistä. Väärin.
Greenpeace

Lujabetoni tuulivoimamarkkinoille? (24.1.2014)
Lujabetoni Oy suunnittelee laajentavansa elementtituotantoaan tuulivoima-alalle. Yhtiö arvioi näinä päivinä, taipuisiko Kärsämäeltä ostettu uusi tuotantohalli tuulivoimalatornien tekoon.
Kp24.fi

Tuulivoimala lämmittää Pulkkisten omakotitaloa (24.1.2014)
Ilmeisesti Ristiinan ensimmäinen omakotitalon tuulivoimala on pyörittänyt sähköä jo muutaman kuukauden ajan Heimarin suunnalla. Valkoinen tuulivoimala sulautuu pihakalliolle lumisten puiden joukkoon niin hyvin, että silmä joutuu hetken etsimään sitä. Latvojen yläpuolella kohoava mylly liikahtelee äänettömästi kirpeässä pakkasessa. Näky on futuristinen, mutta levollinen.
Ristiinalainen

Latamäen tuulivoimaloiden rakentaminen myötätuulessa (24.1.2014)
Latamäen tuulivoimala-alueen rakentaminen etenee suotuissa merkeissä. Ilmatar Windpower teettää Lempään kylän perukoille paikat ja infrastruktuurin kuudelle isolle tuuliturbiinille. Pääurakoitsijana toimii Keski-Suomen Betonirakenne Oy.
Joutsan Seutu

Tuulivoimala pysähdyksissä 5 vuorokautta – kostea pakkasilma jäädyttää lavat (24.1.2014)
Ruotsin tuulivoimalat ovat ongelmissa. Roottorit eivät pyöri lasketusti, kun Pohjanmereltä kantautuva kosteus jäätyy lapoihin kiinni, kertoo NyTeknik.
Tekniikka & Talous

STY: Pakkasella ei ole tuuletonta (23.1.2014)
Suomessa tuotetaan eniten tuulivoimaa kylminä talvikuukausina, jolloin myös energiankulutus on suurinta. Yleinen harhaluulo tyynistä pakkaspäivistä ei pidä paikkaansa, etenkään modernien tuulivoimaloiden napakorkeudella 100-140 metrissä. Suomen tuulipuistoissa onkin tuotettu sähköä hyvillä tehoilla kuluvan pakkasjakson aikana. Vaihtelua tuulisuudessa on ympäri vuoden, mutta täysin tuuletonta on harvoin. Fingridin tehonseuranta ei kerro koko kuvaa asiasta, sillä mukana on toistaiseksi vain osa maamme tuulivoimaloista.
STY:n tiedote
Tekniikka & Talous
Etelä-Suomen Sanomat
Kansan Uutiset Verkkolehti
YLE
YLE
Turun Sanomat
Talouselämä

Simoon lisää tuulivoimaa (23.1.2014)
Rajakiiri Oy suunnittelee kahden tuulivoimapuiston perustamista Simon Seipinmäelle ja Tikkalaan. Puistohankkeet sisältävät enimmillään 40 tuulivoimalaa.
YLE

Tyrinselän tuulivoimalat osin vastatuulessa Lounais-Hämeessä (22.1.2014)
Hämeen liiton mielestä tuulivoimalat on sijoitettava tarkasti siten, että niistä ei ole haittaa esimerkiksi mahdolliselle Humppilan lentokentälle.
YLE

EU-komissio vahvisti: Päästöjä vähennettävä 40 prosenttia vuoteen 2030 (22.1.2014)
Komission ilmastotavoitteen odotetaan johtavan pitkään käsittelyyn EU:n jäsenmaissa ja europarlamentissa, kunnes se voi astua muodollisesti voimaan.
YLE
YM:n tiedote
TEM:n tiedote
EWEAn tiedote

Google hankkii Haminaan lisää tuulivoimaa Ruotsista (22.1.2014)
Hakukoneyhtiö Google hankkii Haminan palvelinkeskuksen pyörittämiseen lisää tuulivoimaa Ruotsista.
Kymen sanomat

Mäkelänkankaalla kaksi tuulivoimalaa pysähtyy öiksi (22.1.2014)
Kahden Mäkelänkankaalla sijaitsevan tuulivoimalan käyttöä rajoitetaan melun vuoksi. Voimalat pitää pysäyttää kello 22:n ja kello 7:n väliseksi ajaksi.
Kymen sanomat

Komissio havittelemassa 40 prosentin päästövähennystä (22.1.2014)
Yle Uutisten saamien ennakkotietojen mukaan EU-komissio on päätynyt vaatimaan 40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä. Tavoite saavutettiin myönnytyksillä ydinvoiman ja liuskekaasun suuntaan. Komissio julkistaa ilmastotavoitteensa keskiviikkona.
YLE

STY: Tuulivuosi 2013: monta merkittävää rajapyykkiä ylitetty (21.1.2014)
Viime vuosi oli menestyksekäs tuulivoima-alalle. Lukuisia tuulivoimaloita otettiin käyttöön ja tuotantoennätyksiä rikottiin.
Lehdistötiedote, STY

Tekniikka & Talous
co2-raportti

Ruotsin ja Suomen sähkövuosi 2013: naapuri tuotti selvästi enemmän tuulisähköä (21.1.2014)
Ruotsin sähkövuosi oli hyvin pitkälle Suomen kaltainen. Kulutus pysyi lähes tarkalleen edellisvuoden lukemissa eli 141 terawattitunnissa. Suomessa kulutus laski prosentin 84 terawattituntiin.
Tekniikka&Talous

Huittinen vuokraa tuulivoimapuistolle maata (21.1.2014)
Kaupunginhallitus päätti Huittisissa vuokrata tuulivoimapuistolle Korvenkyläntien varrelta Metsälohko-nimisen kiinteistön.
Alueviesti

Tuulivoimasta Espanjan merkittävin sähkönlähde (20.1.2014)
Sähköverkkoyhtiön mukaan tuulivoimalla tuotetun sähkön määrä kohosi vuoden mittaan ennätyslukemiin kerta toisensa perään ja kasvoi kokonaisuudessaan edelliseen vuoteen verrattuna 12 prosenttia.
Maailma.net

Ydinvoimasta luopuminen maksaa maltaita – Saksa harkitsee uusiutuvien tuotantotuen pikaista leikkaamista (20.1.2014)
Tuoreen esityksen mukaan tuulivoiman tukia on tarkoitus karsia merkittävästi.
Tekniikka&Talous

Suomi tuo nyt sähköä koko ydinvoimatuotannon verran (20.1.2014)
Tuulivoimasta ei ole pakkasjakson energiavajeen paikkaajaksi.
Kauppalehti

Tuulivoimapuisto naapurina - Myllyt ovat rumia & Rauhanomaista rinnakkaiseloa (20.1.2014)
Merijärvinen Martti Penttilä suosisi biokaasun hyödyntämistä energiantuotannossa. Ristivedon-tuulivoimapuisto näkyy merijärvisen Matti Kestin pihapiiriin. Tuulivoimalat eivät häntä häiritse, mutta Kestin mielestä voimaloita ei kannata rakentaa tämän lähemmäksi asutusta.
Pyhäjokiseutu

Moventas vähentää 65 henkilöä - valtaosa Jyväskylästä (20.1.2014)
Tuulivoima- ja teollisuusvaihdevalmistaja Moventas Gears Oy:n yt-neuvottelut saatiin päätökseen maanantaina.
Keskisuomalainen

Lehdistötiedote, Moventas

Toistakin tuulipuistoa suunnitellaan Huittisiin (17.1.2014)
Huittisiin on suunnitteilla toinenkin tuulipuisto YIT:n hankkeen lisäksi.
Pyhäjokiseutu

Tuulivoima etenee hitaasti kaksinkertaisessa lupaviidakossa (16.1.2014)
Tuulivoiman rakentaminen viivästyy monin paikoin kaksinkertaisen lupaviidakon vuoksi.
KP24

Tuulivoimapuiston pelloille saa EU-tuet (15.1.2014)
Tuulivoimayhtiöiden kanssa maanvuokrasopimuksia tehneet viljelijät ovat säikähtäneet yleisönosastokirjoituksia, joiden mukaan he eivät enää välttämättä saisi tuulipuistoalueiksi vuokraamilleen peltomaille EU-tukia.
Ilkka

Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaava vahvistettu (15.1.2014)
Ympäristöministeriö on vahvistanut Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavan.
Oikea asema

Aviation Lights Changed Color at Wind Farm in Ristivuori, Finland (15.1.2014)
White flashing lights on six wind turbines have annoyed locals in Ristivuori
region at nights.
Lehdistötiedote, Obelux

Pomarkun kh sanoi ei tuulipuistolle (14.1.2014)
Pomarkun kunnanhallitus päätti maanantaina olla hyväksymättä vaihemaakuntakaavan 1 ehdotusta 2, eli niin sanottua tuulivoimakaavaa.
Luoteisväylä

Tuore tutkimus valottaa tuulivoiman vaikutuksia asuinkiinteistöjen markkina-arvolle (14.1.2014)
Tutkimustulokset eivät tue väitettä, jonka mukaan tuulivoiman rakentaminen vaikuttaisi lähialueen asuinkiinteistöjen markkina-arvoon.
Tutkimustulokset

SDP:n Paatero toivoo elinkeinoministeriltä tukea Kymenlaakson tuulivoimahankkeille (14.1.2014)
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero on pettynyt elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren osoittamaan vähäiseen mielenkiintoon Kymenlaakson tuulivoimahankkeita kohtaan.
Verkkouutiset

YIT kaavailee 7-9 myllyn tuulivoimapuistoa Huittisiin (14.1.2014)
YIT on käynnistänyt vuokraneuvottelut alueen 27 maanomistajan kanssa.
Lauttakylä

Tuulivoimapuiston rakentaminen alkaa maaliskuussa Alavieskassa (14.1.2014)
Saarenkylä-Vieskanjärven tuulipuiston rakentaminen alkanee Alavieskassa maaliskuulla.
KP24

Vindkraftsalmanacka upprör i Åboland (13.1.2014)
En väggalmanacka med Vindkraftsföreningens och Suomen tuulivoimayhdistys logo har delats ut bland första årets elever i Katedralskolan i Åbo.
YLE

Tuulivoimalat eivät rannikon suurin uhka (13.1.2014)
Suurinta uhkaa rannikon ja saariston kyläyhteisöjen elinvoimaisuudelle ei aiheuta tuulivoimalat, vaan palveluiden katoaminen ja merenpinnan nousu ilmastonmuutoksen myötä.
Kymen Sanomat

Kotkan Energia kuoppaa tuulivoimasuunnitelmat Pyhtäällä (13.1.2014)
Yhtiö haluaa myydä osan maistaan Långön saarelta takaisin kunnalle.
YLE

Tuulivoimalapalot aiheuttaneet pelkoa Saksassa - suuri osa vastustajista on lopulta kääntynyt tuulivoiman puolustajiksi (12.1.2014)
Tuulimyllyjen vastustajat ovat ottaneet tulipalot aseeksi tuulimyllyjä vastaan, osa vasta-argumenteista on kuitenkin osoittanut pitämättömiksi.
Aamulehti

Tuulivoima muuttumassa todeksi, biokaasu nousemassa kärjeksi (10.1.2014)
Punkalaitumen energiahanke on saamassa jatkoa – tuulivoimapuistojen toteutuminen etenee.
Punkalaitumen Sanomat

Tutkaongelmat puolittavat tuulivoimapuiston Posiolla (10.1.2014)
Posion tuulivoimapuisto on jäämässä alkuperäistä suunnitelmaa selvästi pienemmäksi.
YLE

Maanahkiaisen merituulivoima-alueen osayleiskaava on lainvoimainen (10.1.2014)
Osayleiskaava mahdollistaa yhteensä 72 tuulivoimalan sijoittamisen Raahen kaupungin ja Pyhäjoen kunnan edustan merialueelle.
Raahen kaupunki

European Parliament committees vote yes to 2030 renewables target (9.1.2014)
MEPs have today reaffirmed their support for an ambitious climate and energy policy and their commitment to renewable energy by supporting three binding 2030 targets for renewables, greenhouse gas reductions and energy efficiency.
EWEA

Kiinasta tulossa tuulivoiman supervalta (9.1.2014)
Kiina on aloittamassa uusiutuvan energiantuotantohistorian kunnianhimoisimman ohjelman.
CO2 -raportti

Aurinkoa tankkeihin (8.1.2014)
Tuuli- ja aurinkosähkön ylijäämäämää voidaan käyttää synteettisen maakaasun valmistukseen.
Ajankohtainen kakkonen / YLE

Fortum myy tuulivoimahankkeensa Kalajoen Tohkojassa (8.1.2014)
Fortum myy Kalajoella sijaitsevan Tohkojan tuulivoimahankkeensa wpd europe
GmbH:lle.
Lehdistötiedote, Fortum

Lehdistötiedote, Wpd

Pietarilaisen bisnesideakisan voitto tuulivoimasuunnitelmalle (8.1.2014)
Tuulivoimasuunnitelma voitti sarjan ”parhaana työnä maapallon ekologian säilyttämiseksi ja energian käytön vähentämiseksi".
Talotekniikka

Tuulivoimaloille haetaan jo lupia Jokioisissa (8.1.2014)
Tuulivoimayhtiö Tyrinselkä Oy on jättänyt kuntaan suunnittelutarveratkaisuhakemukset ja rakennuslupahakemukset.
YLE

Lepakot pysäyttävät tuulipuiston (8.1.2014)
Ruotsin Ersträskin tuulivoimala joutuu sulkemaan yhdeksän yksikköään yön ajaksi lepakoiden ruokarauhan suojelemiseksi.
Tekniikka&Talous

Tuulivoimala sotkee tv-kuvan Raahen Kopsassa (8.1.2014)
Tv-kuva takkuilee yli kolmessakymmenessä kopsalaiskylän taloudessa. Syynä ovat Haapaveden ja Kopsan väliin rakennetut tuulivoimalat.
YLE

Päästöt putosivat 23 % – Tuulivoima oli Espanjassa vuoden 2013 tärkein sähkönlähde (7.1.2014)
Espanjan sähköverkkoyhtiön mukaan tuulivoimalla tuotettiin 21,1 prosenttia maan sähköstä vuonna 2013.
Tekniikka&Talous

EU ratkaisee tulevan ilmastosopimuksen kohtalon (7.1.2014)
Maratonneuvottelut alkavat: EU ratkaisee tulevan ilmastosopimuksen kohtalon. Kansainväliset ilmastoneuvottelut etenevät tuskastuttavan hitaasti.
CO2-raportti

Kirkkoherra teki tutkintapyynnön tuulivoimayhtiön hakkuista (4.1.2014)
Kristiinankaupungin seurakunnan kirkkoherra on pyytänyt virka-apua tuulivoimayhtiön metsähakkuisiin liittyen. Metsää on kaadettu seurakunnan mailta, vaikka seurakunta ei suostunut allekirjoittamaan papereita. Tuulivoimayhtiön mukaan menettely on ollut asianmukainen.
Maaseudun tulevaisuus

Matkailuyrittäjät eivät usko näkymättömiin tuulimyllyihin (3.1.2014)
Laukunkankaalle suunnitellun tuulipuiston uudet maisemaselvitykset eivät vakuuta rantasalmelaisia matkailuyrittäjiä. Maisemaselvitystä varten standardoituilla mittausmenetelmillä tehty valokuvasovite havainnollistaa, että 11–13 kilometrin päässä olevien tuulivoimaloitten lapoja ei voi havaita paljaalla silmällä.
Länsi-Savo

Pyhäjoen Parhalahden tuulipuistohankkeen YVA nähtävillä (2.1.2014)
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Puhuri Oy:n Pyhäjoen Parhalahden tuulipuistohankkeen YVA-selostuksen. Ympäristövaikutusten arviointia koskeva yleisötilaisuus järjestetään torstaina 16.1.2014 klo. 17-18 Pyhäjoen lukion Pauhasalissa.
Radio Pooki
Parhalahden tuulipuistohanke

Tuulipuistokisa Suupohjassa kiihtyy (2.1.2014)
Tuulivoimayhtiöiden kilpajuoksu Suupohjassa kiihtyy entisestään, kun 02 Finlandin tuulipuiston osayleiskaavavalmistelut käynnistyvät Karijoella Rajamäenkylän alueella.
Ilkka